28. joulukuuta 2014

Pitkään kohotetut sämpylät ja juustokakku

Toinen kerta sanoi toden, huomasin, kun rakentelin ensimmäisen kerran virheitä paikaten pitkään kohotettavia sämpylöitä aamuksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut käydä kaupasta leipää, mutta koska joulun pyhät ovat parhaimmillaan vietettyinä oloasussa, päätin käyttää hyväkseni jääkaapin löytöjä.

Pitkään kohotetut vehnäsämpylät

1,5 dl kermaa
1,5 dl vettä
½ pakettia hiivaa
1 tl muscovadosokeria
1 tl ruususuolaa
kourallinen kauraryynejä
2 dl sämpyläjauhoja
2,5 - 3 dl vehnäjauhoja
loraus oliiviöljyä

Sekoita nesteet, suola, sokeri ja hiiva. Vispaa kauraryynit sekä sämpyläjauhot nesteeseen. Vaihda sekotusvälineeksi nyrkkisi, lisää vähitellen loput jauhot. Taikina jää löysäksi, mutta kun lisäät viimeiseksi öljyn, se irtoaa sekä astiasta että sormistasi. Vaivaa, kunnes se muuttuu sileämäksi (tarkoittaa, että siihen muodostuu sitkoa).

Pane jääkaappiin muoviin peitettynä. Itse pidin taikinaa jääkaapissa 12 tuntia, Otin sen pöis, annoin kohota vielä puolisen tuntia. Pyöritin taikinan vähien jauhojen avulla tangoksi, jonka leikkasin 10 palaan. Dippasin palojen päälliset jauhoon, annoin kohota liinan alla 15 minuuttia. Uuni 225 C, 13 minuuttia.

Tällä kertaa lopputulos oli täydellisiä pehmeitä aamupalasämpylöitä. Hallelujaa, ehkä sttenkin osaan tehdä leipää. Seuraavaksi kokeilen jotain toista reseptiä. Yllä oleva on yhdistelmä erinäisistä lukemistani resepteistä.

Appelsiini-piparijuustokakku uunissa

180 g Annan appelsiinipiparkakkuja muruna
80 g voita

200 g appelsiinituorejuustoa
200 g luumukanelirahkaa
3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
appelsiinin kuori raasteena
½ appelsiinin mehu ja appelsiinilikööriä (n. 3/4 dl yhteensä)

Sulata voi, sekoita piparkakkumuru sulaan voihin. Painele 25 cm halkaisijaltaan olevan irtouunivuoan pohjalle ja reunoille. (Vuoan reunat kannattaa voidella ja pohjalle virittää leivinpaperi.) Pane vuoka kylmään siksi aikaa kun valmistat täytteen. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kananmunat ja sokeri, lisää muut aineet. Kaada pohjan päälle, pane uunin keskitasolle, paista n 40 minuuttia.

Graniittiomena-appelsiinisiirappi

1,5 dl appelsiinimehua
1,5 dl sokeria
graniittiomenan siemeniä

Keitä paksupohjaisessa kattilassa sokeria ja appelsiinimehua 10 minuuttia miedolla lämmöllä. Anna nesteen jäähtyä ennen kuin lisäät sinne granaattiomenan siemenet. Säilytä viileässä. Granaattiomenan siemenet tuovat ihanan läpikuuntavan pinkin värin siirappiin.

Tarjoile piirakka siirapin kanssa, anna syöjien itse lorotella tahtomansa määrä piirakan päälle. Namia. Onnistuin! (Ruksi seinään!)

12. syyskuuta 2014

Paha kakku ja BBQ-kastike

Täytin eilen 50 vuotta. Juhlat ovat lauantaina. Vonkasin kälyäni tekemään minulle jälkiruuaksi kakkuja, hän suostui sillä ehdolla, että minä tekisin yhden. Ja kehui vielä mokoma, että kakku on helppotekoinen. Minun virheeni oli, että uskoin pystyväni noudattamaan ohjeita.

Cappuccino-kakku

100 g digestive-keksimurua (Kauhanpuolustaja: pipareiden jämät ja digestiveä lisäksi reilu sata geetä)
5-6 rkl voisulaa (Kauhanpuolustaja: n. 50 g)

4 keltuaista
1 ½ dl vahvaa kahvia
1 ½ sokeria, 2 tl vanilliinisokeria (Kauhanpuolustaja: 1 dl tummaa ruokosokeria, ½ dl kidesokeria, loraus vaniljauutetta)
2 - 3 rkl kahvilikööriä tai konjakkia (Kauhanpuolustaja: 2 cl jallua)
3 dl vaahdotettua kuohukermaa

1. Hienonna keksit, kaada voisula päälle. Painele n. 27 cm vuokaan, pane jääkaappiin odottamaan.

2. Liuota liivatetta 5 min kylmässä vedessä. Kaada kahvi, sokeri ja keltuaiset paksupohjaiseen kattilaan, kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos paksunee. Kesti yllättävän pitkään, meinasivat hermot mennä.

3. Purista vesi liivatteesta, sulata paksun lämpimän keltuaiskreemin sekaan. Lisää alkoholi. Jäähdytä. (Tässä kohtaa tein virheen, laitoin tähmän jäähtymään kylmään veteen ja menin tietokoneelle liian pitkäksi aikaa, perkeleen seos alkoi paakkuuntua, koska liivate. Ja vaikka miten yritin, en enää saanut kaikkia paukkuja sekoittumaan kermaan.)

4. Vispaa kerma, sekoita kermavaahto kreemin kanssa. Kaada täyte keksipohjan päälle, pidä 3 - 4 h jääkaapissa.
Ruma kakku, mutta täyte maistui hyvältä. Varmaan piilotan pinnan kaakaojauheen alle. Tai suklaarouheen.
Suolaiselle puolella tarjoan nyhtöpossua, eilen keittelin barbequekastiketta. Randomina valitsin ohjeen, ihastuin siinä kasvisten paahtamiseen ja colaan.

Cola-Barbecuekastike

Ainekset

2 isoa sipuli
½ yksikyntinen valkosipuli
4  porkkanaa
0,5 l colaa (käytä vain täyssokerista)
0,7 dl ketsuppia
½ sitruunan mehu
6 rkl raakaruokosokeria tai fariinisokeria
6 rkl punaviinietikkaa
reilu loraus soijakastiketta
6 tl savupaprikajauhetta
mustapippuria ja chiliä

Kuori ja paloittele suuriksi lohkoiksi sipuli sekä porkkana. Kuumenna uuni 250 asteeseen ja paahda sipulia ja porkkanaa uunissa kunnes ne ovat paahtuneet tummiksi kauttaaltaan. Älä käytä öljyä. Tarkoitus ei ole kypsentää niitä, vaan saada paahteinen pinta ja paahtunut maku kastikkeeseen, johon ne käytetään. Kääntele niitä, että paahtuvat tasaisesti. Kesti melkein puoli tuntia.

Laita tummiksi paahtuneet sipulit ja porkkanat sekä murskattu valkosipuli kattilaan muiden ainesten kanssa ja keittele noin 25-35 min. Soseuta ja purkita. Säilytä kylmässä. Valmista seuraavana päivänä.

Minun versiostani tuli aika tulista, mutta toisaalta nyhtöpossu nyt ei niin mausteista ole, se kaipaa jotain makua.

6. elokuuta 2014

Ohra ja kaali ne yhteen soppii

Jotenkin sitä tuntee itsensä sekopäiseksi, kun tolkuttomalla helteellä alkaa haaveilla kaalilaatikosta. Kun laatikkoa oikeasti alkaa vääntämään, vaikka sisälämpötila lähentelee kolmeakymmentä ja ulkonakin on vielä seitsemän aikaan illalla yli 25 astetta, niin miettii, ilkeääkö koskaan edes tunnustaa tällaista tehneensä. Mutta kun tekee mieli, eikä itsehillintäni koskaan ole ollut parhaimmasta päästä.

Tulinen ohrahelmi-kaalilaatikko

400 g nautasikajauhelihaa
kaksi punasipulia silppuna
chilipalko silppuna
2 rkl punacurrytahnaa
suolaa
Provence-maustetta
3 dl ohrahelmiä
450 g kaalisilppua
2 porkkanaa paloina
150 g sinihomejuustomurua
2 lihaliemikuutiota
7 dl vettä

Ruskista jauheliha ja sipulit chilin ja punacurryn kanssa. Lisää suola ja provence-mausteseos. Kaada ohrahelmet kuuman jauhelihaseoksen joukkoon, jolloin ne imevät itsensä pannulta kaikki nesteet. Sekoita keskenään kaali, porkkana, jauheliha-ohrahelmimössö sekä sinihomejuusto. Kaada seos uunivuokaan.

Tee vedestä ja lihaliemikuutioista liemi, siihen olisi varmaan sopinut tomaattipyrekin, jos olisin ymmärtänyt sitä laittaa. Kaada vuokaan nestettä, niin paljon, että kaali-lihamössö melkein peittyy. Pane 175-asteiseen uuniin, pidä ainakin tunti. Maista ovatko ohrahelmet kypsyneet, jos ne ovat vielä kovia, jatka kypsyttämistä 15 - 20 minuuttia.

Kypsentämisaika on vielä hakusessa, panin nimittäin juuri vuoan uuniin. Todennäköisesti siinä menee noin 1 h 15 minuuttia, koska en kypsentänyt ohrahelmiä etukäteen. Voi olla, että nestettäkin vielä joudun lisäämään. Laiska ihminen kun olen - mutta kätevä emäntä.

Edit 7.8. Hyvää siitä tuli, tulista ja maukasta. Pidin uunissa n. 1 h 15, joskus puolen tunnin uunittamisen jälkeen kaadoin vuokaan vajaan pari desiä vettä lisää. Se riitti. Ohrahelmet turpoavat kauniiksi palleroiksi ja maku on erinomainen. Teen toistekin jotain niistä.

21. huhtikuuta 2014

Kalaa raidallisen sian kanssa

Pekoni on ihana ruoka-aines. Sen kanssa tulee leikittyä usein. Tällä kertaa Pohjoisemman Suomen retkellä kehitimme emännan kanssa kuharullareseptin.

Kuha-pekonirullat

n. 500 g fileoitua kuhaa
140 g pekonia
2 dl kuohukermaa

Täyte
50 g voita
50 g Koskenlaskija-juustoa
reilusti tilliä
suolaa ja pippuria

Valmista kalojen täyte, sekoita ainekset atomeiksi. Fileoi kuhafileet ohuemmiksi, että saat ne rullalle. Levitä täyte, rullaa, kiepauta pekonisiivu päälle, tikuta kiinni.

Voitele vuoka, asettele kuha-pekonirullat vuokaan. Kaada päälle kerma, pilko päälle pannulla freesattuja ja suolattuja fenkoleita (me emme freesanneet, jäivät vähän koviksi. Suosittelen siis esikypsennystä.

Paista uunissa n. ½ h, 180 C. Valmiista annoksesta en tietenkään enää kerennyt kuvaa ottamaan, tuli liian nälkä. Seuralaiseksi tein kukkakaali-perunapyreen. Seuraavana päivänä jääneestä pyreestä, yhdestä kuharullasta sekä kermasta surauteltiin kasvisliemen kanssa lounaskeitto, että jaksamme odotella lampaan valmistumista. Keiton kanssa tarjolla oli kylmäsavulohi-bageleita.

Rullat ilman kermaa

Kerman ja fenkolin kanssa

2. helmikuuta 2014

Kasvikset hukkuivat juustoon

Veli ystävänsä kanssa saapui kylään. Samalla tuli veljentytär puolisoineen. Tiesin, että heillä oli ennakkoluuloja etenkin kasvisten suuntaan, mutta kun toisaalta kaikki pasta on hyvää ja etenkin juustoon hukutettu pasta on namia, ajattelin riskeerata ja mietin, että jos ei kelpaa, tilaan lähipitseriasta lättyjä seuraksi. Ruoka ole ole mitään pikaruokaa, mutta täyttävää se on.

Täytetyt parsa- ja kukkakaalicannellonit - Jamie Oliveria mukaillen (kuinka saadaan lapsikin syömään terveellisiä asioita)

300 g parsakaali
300 g kukkakaali
1 kynneton valkosipuli murskana
2 kuivattua chiliä pilkottuna
kourallinen tuoretta timjamia
1 purkki anjovisfileitä valutettuna
kasvisten keitinlientä
140 g paistettua pekonia muruna

200g Creme Fraichea
200 g pecorino- ja mustaleimajuustoa raastettuna
muskottia hippunen
ripaus suolaa
kasvisten keitinlientä loraus

pieni punasipuli
Purkillinen 350 g paseerattua tomaattia
suolaa, mustapippuria
loraus balsamiviinietikkaa
loraus hunajaa ja soijakastiketta

1 pallo mozzarellaa, oliiviöljyä

Leikkaa parsakaali ja kukkakaali paloiksi. Viipaloi varret, laita kaikki suolalla maustettuun kiehuvaan veteen ja keitä noin 6 minuuttia.

Kuumenna öljy ja paista valkosipulia ja chiliä muutama minuutti. Leikkele timjami silpuksi, lisää se pannulle, lisää valutetut anjovisfileet (ja tilkka öljyä), paista muutama minuutti. Fileet hajoavat atomeiksi. Lisää valutettu kukkakaali ja parsakaali pannulle, sekä loraus keitinvettä ja kypsennä ensin kannen alla 15 min ja sitten kansi pois, että neste kuivuu, kunnes palat ovat hajonneet muusiksi.

Sekoita ranskankerma, juusto ja muskotti sekä loraus kasvisten keitinvettä. Tätä ei siis keitellä mitenkään, hivenen helpotusta.

Pehmennä öljytilkassa punasipulisilppua, lisää reilusti suolaa ja mustapippuria, päälle kaada tomaattipyre, loraus hunajaa ja soijakastiketta ja ja balsamiviinietikka pannulle, keittele 10 - 15 min kannen alla.

Anna kukkakaalin ja parsakaalin jäähtyä. Muussaa tasaiseksi. Sekoita pekonimuru joukkoon  hyvin. Täytä cannelloni kuoret ja laita vuokaan kastikkeen. Paras väline täyttämiseen on pursotinpussi tai muovipussi, josta leikkaat yhden kulman pois, älä tee liian suurta reikää.

Kaada tomaattikastike cannelonien päälle sitten kerma-juustoseos. Ripottele reilusti kauttaaltaan mozzarellapaloja. Lorauttele oliiviöljyä keitoksen päälle.

Paista 190-asteisessa uunissa 40 minuuttia kunnes kuplii ja juusto on kullanruskea.

Hyvää oli - understatement of the year - ihanaapas! Lisukkeena tarjosin salaattia ja tuoretta leipää. Viiniä upposi yllättävän paljon. Kerroin ruuan sisällön vasta syömisen jälkeen. Sain kehuja ja luvan tehdä moisia kokeiluja toistekin. Parasta asiassa on, että minulla on samaa ruokaa vielä täksikin päiväksi, eilen nimittäin oli pizzapäivä (pienimuotoinen suolaisen kaipuu).